keskiviikko 10. syyskuuta 2014

ONNELLISUUDESTA JA VÄHÄN MUUSTA


Viikonloppuna olimme käymässä perheeni luona Järvenpäässä. Siskoni on tullut takaisin Suomeen Dublinista (kurkkaa Mimin blogi), joten oli niin ihana nähdä häntäkin pitkästä aikaa. Siskoni on todella inspiroiva ihminen, tiedättekö sellainen, joka saa sinut uskomaan enemmän itseesi ja tavoittelemaan unelmiasi. Hänen kanssaan pystyn keskustelemaan niin monista asioista, joista muiden kanssa ei tule puhuttua.

Keskustelimmekin yhdessä esimerkiksi bloggaamisen haasteista ja siitä, oman jutun löytymisestä. Olen tullut siihen tulokseen, että onnellisuus tappaa luovuuden. Siinä kohtaa kun omassa elämässä on kaikki kohdallaan, eivät ne ympärillä tapahtuvat asiat jaksa juuri kuohuttaa niin kovin.  Asioiden päivittely tuntuu aika turhalta tavalta käyttää aikaa. Se palava roihu tarttua kaikkiin ympärillä velloviin epäkohtiin hiipuu ja sitä on onnellisena siellä omassa kuplassaan. Siksi kai täällä blogissakin on ollut nyt enemmän vähän pinnallisempia juttuja meikeistä ja kampauksista.




Blogin suhteen mulla on ollut jo jonkin aikaa jänniä ja iloisia uutisia tiedossa ja inspiraatio tätä hommaa kohtaan on senkun noussut ihan uusiin ulottuvuuksiin. Pääsen kertomaan uutiset teillekin aivan tuota pikaa ja en voisi olla enempää innoissani. Aion jatkossa rohkeasti tarttua niihin aiheisiin, jotka minua aidosti kiinnostaa, jotta tässä hommassa säilyy intohimo ja se myös näkyy. 

En tiedä miksi minua jotenkin on aiemmin pelottanut tarttua aihealueisiin, jotka liittyvät esimerkiksi terveyteen, kauneuteen ja niihin syvällisempiinkin pohdintoihin. Olen jotenkin aina ajatellut, että aina löytyy joku, joka tietää näistä aiheista minua enemmän. Kummallista ajattelua sinänsä, sillä eipä se estänyt minua lähtemästä eilen iltalenkillekään, vaikka en ole mikään maailmanluokan maratoonari. Olen siis pyhästi päättänyt heittää mokomat ajatukset romukoppaan ja alkaa uskoa itseeni. Ihan kaikessa (tässä on tapahtunut kehitystä viime vuosien aikan todella reilusti). Tunnustan olevani vähän perfektionisti ja toisinaan on ollut vaikea tarttua asioihin, joita en hallitse täydellisesti. Olen siis monessakin tilanteessa jättänyt asioita sitten kokonaan tekemättä, postauksia postaamatta ja elämää elämättä. Ihan vain epäonnistumisen pelossa. Tuskin sekään on se kaikkein hedelmällisin vaihtoehto.




Olen tullut myös siihen tulokseen, että onnellisuus myös ehdottomasti lihottaa. Kun parisuhteessa ollaan siinä pisteessä, että kumpikin ilahduttaa toista kilpaa herkkuruuilla ja leipomuksilla, ollaan heikoilla jäillä. Kun kainalossa vietetyt leffaillat herkutteluineen muodostuvat enemmän säännöksi kuin poikkeukseksi ja siellä onnellisuuskuplassa ei pieni turpoaminen juuri hetkauta, on tilanne aikalailla menetetty.

Itse havahduin tilanteeseen syödessäni töissä kermakakkua aamupalaksi, sen ainaisen väsymyksen poistamiseen käytetyn kahvimukivuoreni keskellä ja päätin laittaa ruokavalioni remonttiin. Olen ollut nyt reilun viikon syömättä maitotuotteita ja viljoja. On ollut jälleen aika valaisevaa huomata, että se turvonnut olo ja vatsakivut eivät ole mikään normaali olotila. Myös vireystila on ollut aivan jostain toisesta maailmasta. Se väsynyt pöhnäinen olo on ollut tiessään, vaikka kahvikuppikin on tullut usein korvattua vesilasilla tai vihreällä teellä. Olen ollut kiinnostunut ravitsemuksesta suunnilleen teinivuosista lähtien ja on ollut taas hauskaa päästä etsimään ideoita tähän ruokavalioon.

jumper - Unique / TopShop - boots - DinSko - pants - DrDenim - purse - Second hand

Pääsin viikonloppuna myös shoppailemaan siskoni vaatevarastoille ja tuo näissäkin kuvissa esiintyvä harmaa collegepaita sai rakastavan uuden kodin luotani. Tästä tulee aivan varmasti yksi syksyn suosikeista.Sen lämpöinen ja pehmeä materiaali, kun on ihan täydellinen valinta viileisiin syysaamuihin ja aikaisille luennoille. Olen kumma kyllä ruvennut odottamaan jo kovasti, että pääsen taas opintojeni pariin. 

Aion ottaa tulevasta syksystä ehdottomasti kaiken irti ja uskaltaa. Haluan nähdä mitä kaikkea sillä onkaan tarjottavanaan. Uskalletaan yhdessä.

3 kommenttia :

  1. Oot kyllä niin ihanan positiivinen :) Ja sun ja siskosi blogit on molemmat tosi inspiroivia. Tosi kiva asu sulla nytkin :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kyllä muakin monet asiat ärsyttää ja aina en ole maailman positiivisin :-D Mutta siis yritän asennoitua asioihin positiivisuudella, koska kaikilla on varmasti ne onnistumiset ja epäonnistumiset elämässä ja se asenne niin pitkälti ratkaisee kuinka ne kokee :-)

      Tuntuu kyllä aina niin uskomattoman upealta, kun kuulee inspiroivansa. Kiitos!

      Poista
  2. Olen samaa mieltä, että kannattaa vaan uskaltaa. Kuten joku viisas on joskus sanonut: I never loose, I either win or learn.. :)

    VastaaPoista