sunnuntai 11. toukokuuta 2014

CASUAL OUTFIT


Tämä viikonloppu tuli kuin tilauksesta. Kaikkien näiden viikkojen keskelle, kun ei ole oikeastaan ollut aikaa edes pysähtyä ajattelemaan. On tullut vain juostua menosta toiseen. 

Kun eilen jaksoimme kömpiä ylos lämpimien peittojen välistä ja saimme siivottua perjantain texmex illanistujaisten jäljiltä lojuvat astiat pöydiltä, linnoittauduimme kaikkien maailman aamupalatarvikkeiden kanssa ruokapöytämme ääreen viettämään yhtä päivän parhaista hetkistä. Nikon siinä lueskellessa päivän lehteä ja tuoreen kahvin tuoksun hyväillessä nenääni, ajattelin että juuri tässä minun kuuluukin olla. Näin se kaikki on tarkoitettu. Kaiken sen stressaavan matkalaukkuelämän jälkeen, kun mukana oli vain kassissa ryppyyntyneitä yhteensopimattomia vaatteita ja ruuat homehtuivat kotona jääkaappiin. Nopeasti ne asiat muuttuvat.

Päivällä nautimme siitä, että lähestyvä kesä täyttää tämänkin kaupungin tapahtumillaan. Pyörimme Lutakossa rock kirppiksellä fiilistelemässä mahtavaa meininkiä, kiertelimme ihmispaljoudessa kylpevää kävelykatua, söimme intialaista ruokaa Salimarissa ja tanssimme valssia Beatlesien tahtiin. Illaksi linnoittauduimme Euroviisu-kisakatsomoon ihastelemaan ja kummastelemaan tämän vuotista meininkiä. Kyllä ensi viikolla jaksaakin taas kohdata arjen ihan erilaisella energialla.


jacket - Seppälä
jeans - Gina Tricot
sweater - BikBok
heels - H&M

8 kommenttia :

  1. Vau tuota tukkaa :) ja onpas muuten käsittämättömän hyvän näköiset ja hyvin istuvat farkut!! Mistä mistä mistä??!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha mulla on taas ton reuhkan kanssa sellainen olo, että mielummin pitäisi kokoajan kiinni vaan :-D Ja farkut on tosiaan ihan ginasta. Laitoin kuvan niistä makutuomaroitavaksi muotijumalalle aka mirdelle ja kun tuli vastaukseksi, että "oot tainnut käydä vähän kyykkäämässä" olin jo farkkujen kanssa kassalla! :-DD on kyllä ihan kiva pitkästä aikaa omistaa perus siniset pillifarkut!

      Poista
  2. Älytön tukka, huhhuh! Upea nainen muutenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitokset! Mukavaa kun blogiini eksyy noin ystävällisiä ihmisiä (:

      Poista
  3. Ihanaa, että päivittelet taas! :) Vaikka tuo upea tukka nyt vähän (no okei okei, PALJON) aiheuttaakin kateutta meikäläisessä. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva kuulla, että jengi jaksaa vielä lukea! (: ja kateus on turhaa! On tässä ruuhkatukassa myös ne huonotkin puolensa! :-D

      Poista
  4. Hei! Mistä tuo laukku on? Oot nätti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en sitä tohon kirjoittanut kun en muista :( jostain sellaisesta laukkukaupasta toi oli joskus miljoona vuotta sitten! Okei varmaan neljä ainakin. Kiitos! (:

      Poista