keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

PARTY OUTFIT - JUMPSUIT


Tämä viikko on alkanut melkoisen mukavasti. Kiireisesti, mutta mukavasti. Sen lisäksi, että saimme liput Naamoille, olen viettänyt illat aika tehokkaasti linnoittautuneena Nikon kainaloon katsomaan Parks and Recreationin tuotantokausia yhdeltä istumalta, olen myös nimennyt tämän viikon terveysviikoksi. Olen taas pikkuhiljaa päässyt palaamaan normaaliin rutiiniin ruokavalion ja liikunnan kanssa. Loppukeväällä kun viikkoni täyttyivät uuden työn alkamisesta ja vuoden viimeisten kouluhommien pakertamisesta siinä samalla, on aika selvä, että jostain oli karsittava.

Nyt olenkin sitten sukeltanut urakalla tuorepuurojen saloihin, hamstrannut taas kaappeihin lisää superfoodeja ja ihmeaineita kokeiltavaksi, sekä kokeillut somessa hehkutettuja terveysjäätelöjä herkkunälkään. Vaikka suhtaudun melkoisen rennosti niin liikunnana säännöllisyyteen, omaan kroppaan kuin herkutteluunkin, täytyy myöntää että fiilis on aika eri maailmasta heti kun jaksaa panostaa säännölliseen ruokarytmiin ja vielä katsoo mitä suuhunsa pistää. Pakaroiden jumppaamisen ja trendikkään clean eatingin lisäksi kävin myös huollattamassa ripset ja pelkään jo valmiiksi sitä päivää, kun näistä joskus luovun. Olen niin rakastunut räpsyttelemään megaripsiäni.

Koska taitaa olla aika epätoivoinen yritys edes yrittää selittää, että olen oikeasti pohjimmiltani ihan syvällinen tyyppi, voisin samalla jakaa nämä asukuvat viime viikolta. Nämä ovat keskiviikolta, jolloin olimme työkavereiden kanssa viettämässä iltaa arkipyhän kunniaksi.



jumpsuit & belt - H&M
heels - SPIRIT STORE
clutch - LANZETTI BY LEXIAPEL

Alkuillasta olimme Bricksissä nauttimassa hyvästä ruuasta ja laadukkaista siidereistä. Osallistuin ensimmäistä kertaa siiderinmaisteluiltaan ja kokemus oli kaikin puoli mielenkiintoinen. Vaikken ehkä osannut odottaa niin laajaa luentoa siidereistä, nautin joka siemauksesta. Päälleni valkoitui kokomusta jumpsuit. Nuo ihanat haalariasiat näyttävät pitävän pintansa tänäkin kesänä ja niitä viliseekin paljon niin blogosfäärissä, kuin katukuvassakin. Itse olen täysin rakastunut haalareihin, sillä ne ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan todella tyylikkäitä ja vielä kovin mukavia päällä. Kaappiini on eksynyt kyseisiä vaatekappaleita useilla lahkeenpituuksillaa ja useissa väreissä ja uskon, että näitä tullaan näkemään kesän aikana päälläni usein! Haalarin pariksi ei tarvitse kuin jonkun kivan pikkulaukun ja kengät ja asukokonaisuus on valmis! Haalariani pääsin lopulta ulkoiluttamaan myös drinkeillä Shakerissa ja lopulta ihan tanssilattiallakin, joten illan railakkaampikin osuus tuli todella kuitattua. Ja olihan meillä hauskaa!



5 kommenttia :

  1. Näytät kyllä taas kerran niin tyrmäävän upeelta. <3 :)

    VastaaPoista
  2. Nyt alko kiinnostaa toi jäätelö. Siis mitä missä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis ihan toi banaanijäätelöresepti! Banaania viipaloituna pakkaseen useammaksi tunniksi ja eikun blenderiin! Laitoin sekaan vielä maapähkinävoita (sitä makeuttamatonta). Kannattaa jäädyttää vielä blendaamisen jälkeen, niin ei oo niin löysä koostumus (-: Myös kreikkalaisesta jogurtista ja marjoista tehtyä jäätelöä on ehdottomasti testattava (-:

      Poista
  3. Ihana asu ja kaunis sinä!

    VastaaPoista