sunnuntai 25. toukokuuta 2014

SUMMER AND THE BOYFRIEND JEANS


Mulla alkoi kesäloma. Naputtelin eilen kevään viimeisen kouluprojektin menemään auringonpaisteessa kylpevällä parvekkeellamme ja kouluhommat olisivatkin nyt ohi hetkeksi! Jotenkin todella helpottunut olo, kun ei sen täyden työviikon lisäksi tarvitse viettää ihanan lämpimiä iltoja kotona koneelle linnoittautuneena. Pääsee nauttimaan rauhassa kesästä, näkemään enemmän ystäviä ja ehtii jälleen antaa aikaa treenaamiselle. Loistavaa.

Viikonloppu on ollut muutenkin oikein mahtava! Saimme perjantaina mummini kyläilemään luoksemme. Teimme hyvää ruokaa, katsoimme hömppäleffoja ja pääsimme Nikon kanssa esittelemään Jyväskylää.  Vaikka olenkin totaalisen rakastunut Jyväskylään ja olen erittäin onnellinen nykyisessä elämäntilanteessani, toisinaan sitä toivoisi asuvansa hieman lähempänä perhettä. Mummillani on niin paljon elämänkokemusta ja aivan ihailtava asenne elämään, että hänen kanssaan keskustellessaan saa aina neuvoja ja uusia näkökulmia asioihin. 



blazer & blouse - VILA
boyfriend jeans - GINA TRICOT
pearl earrings - GLITTER
heels - DINSKO

Asukuvat ovat peräisin viime viikolta. Yhdistin skarpin jakun risaisiin boyfriend farkkuihin, liian hienostuneen vaikutelman välttämiseksi. Idean sain itseasiassa Kertulta, kun Vilan sovituskopissa pähkäilin, onko jakku liian hienostunut tyyliini. Nämä jokaisen miehen lempparifarkut ovat myös maailman mukavimmat ja mukavan viileät päällä. Ne tulevat siis varmasti pysymään aktiivisessa käytössäni tästä ikuisuuteen rentoilu(ja darra)päivien pelastushousuina, sekä tyyliini turhan skarppeihin vaatekappaleihin yhdistettynä.

6 kommenttia :

  1. Kaunis! Tykkään tosi paljon tästä asusta. Itsekin just yhdistin bleiserin ja revityt farkut, sopii hyvin mun vähän rennompaankin tyyliin, vaikka ensin vähän epäilin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Kävin kurkkimassa ja tosi hyvin sopi tosiaan sulle! Etenkin conssien ja rennomman mallisen jakun kanssa tosi casuaali yhdistelmä! (-:

      Poista
  2. Kiva asukokonaisuus ja olet todella upeasti laittanut hiuksesi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Tuo oli tollainen nopea huonon hiuspäivän pelastuskampaus! Kuivashampoolla ja lettiä reunoista auki vetämällä siihen saa kivasti näyttävyyttä! Niko sanoi, että olen ihan Tomb Raider -mimmi :-D

      Poista
  3. Tosi raikas asu, kaikki sopii hyvin yhteen! Ja hieno kampaus ja meikki eli hyvä kokonaisuus kaiken kaikkiaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! (-: Itsekin tykkään kovasti tästä värimaailmasta ja kokonaisuudest!

      Poista