tiistai 21. tammikuuta 2014

RAKKAUDEN VUOSI 2013

Olen ehkä vähän jälkijunassa postauksineni, mutta pakkohan minunkin on vilkaista kuluneeseen vuoteen. Se tuli selväksi viimeistään, kun muutamia hetkiä ennen vuoden vaihtumista seisoimme porukalla omakotitaloalueen pihalla toivoen, että taivas täyttyy mitä maagisimmista raketeista h-hetken koittaessa. Poksautimme skumppapullon ja olin niin onnellinen. Sain kokea ensimmäisen uudenvuoden suudelman Nikon kanssa, jonka jälkeen heittäydyin minulle ihan korvaamattomaksi muodostuneiden tyttöjen kaulaan. Ihmisten, joiden kanssa olen yhteyksissä jatkuvasti ja joille voin jakaa kaikki huolet, murheet, ilot ja onnistumiset. Tapaisin nuo kaikki ihmiset vasta viime vuoden aikana, joten vuosi taisi olla melkoisen mieletön.
Vuonna 2013 rakastuin. Tapasin Nikon mitä romanttisimmin baarissa ja kaikki lähti rullaamaan eteenpäin kuin itsestään. Ilman mitään "voinko tehdä näin, ettei se ajattele noin" -pelejä. Pystyin olemaan heti oma itseni ja tunsin, että tässä se nyt on. Vuoden aikana olemmekin löhönneet yhdessä lukuisia leffamaratooneja, kokanneet ruokaa varmaan pienelle armeijalle, reissanneet ympäri Suomea, viettäneet unohtumattomia iltoja ja minut on otettu avosylin vastaan Nikon kaveriporukassa, sekä perheessä. En voisi enempää toivoa. 
Kevääni täyttyi toinen toistaan upeammista blogikuvioista. Olin ehdolla Aussie Blog Awardseissa Newcomer -kategoriassa, pääsin mukaan Asuksen asukuvakilpailun finaaliin, kävin moikkailemassa Tähtibloggaajakuukautenani tustutumaani huikeaa Cosmopolitanin porukkaa, myin suuren osan maallisesta omaisuudestani (vaatteistani) Jyväskylässä järjestetyllä blogikirppiksellä ja tein toinen toistaan mielenkiintoisempia yhteistöitä ilokseni myös Jyväskylässä sijaitsevien yritysten kanssa. Jälkikäteen ajateltuna loppuvuoden osalta olisin halunnut keskittyä enemmän blogiini. On tämä vain sen verran kivaa hommaa. Ongelmani on ollut lähinnä konseptoida blogiani sopimaan omaan elämääni ja kiinnostuksenkohteisiini. Ne vaatteet ja asut eivät ole kuitenkaan ykkösprioriteetteina elämässäni, vaan inspiroidun enemmän ystävyydestä, seikkailuista, kokemuksista ja terveysjutuista. Olen lähiaikoina siis lähinnä elänyt ja ollut hullun onnellinen. On ollut vaikea ajatella tuovansa kameraa ja blogia mukaansa siihen ihan henkilökohtaiseen elämään, sillä ne hetket mielummin elää kuin kuvaa. Koska olen tullut kuitenkin siihen tulokseen (noin miljoona kertaa), että blogia en todellakaan aio lopettaa, täytyy vain kerätä rohkeutta kirjoittaa enemmän niistä jutuista, jotka itseä kiinnostaa. 
Vuodesta minulle nousee päällimmäisenä mieleen kesä. Kesä oli ihana. Se oli myös ensimmäinen kesäni Jyväskylässä. Kesästä minulle nousee päällimäisenä mieleen mökkiviikonloput, ihana juhannus, festarit, roadtripit ja ihanat kesäyöt. Tutustuin kunnolla moneen ihan uskomattoman upeaan tyttöön ja muutin Maiskin kanssa asumaan keskustaan kämppiksiksi. Kesäksi palasin myös itselleni luonnolliseen vaaleampaan hiusväriin ja olen sen jälkeen nauttinut hulmuavien hiusten helppoudesta, ilman pakottavaa tarvetta olla jatkuvasti värjäilemässä tyvikasvua. 
Vuonna 2013 rakastuin myös salitreeniin uudestaan. Opin oikeastaan ensimmäistä kertaa elämässäni treenaamaan kovaa. Niko on toiminut minulle ihan korvaamattomana treenimotivaattorina ja apuna. Hän on opettanut minulle tekniikoita, laatinut saliohjelmia ja häneltä olen oppinut myös terveen rentoa suhtautumista syömiseen. Tytöt ovat olleet myös motivoivaa treeniseuraa. Minulle on ollut todella tärkeää, että vierellä on ollut joku korjaamassa asentoa tai tekniikkaa. Ja tuleehan sitä tehtyä aina pikkaisen kovempaa, kun vierellä on joku kannustamassa samalla kuin odottaa omaa vuoroaan.

Tietojärjestelmätieteiden opinnoissani tuli täyteen toinen vuosi ja kohta olisi aika hyökätä kandin kimppuun. Myös opintojeni suhteen olen saanut ihan uutta innostusta syventävien kurssien myötä. Jännityksensekaisin tuntein odotan, että mitä minusta tuleekaan isona. Vielä minulla ei ole pienintäkään aavistusta, mutta jotenkin minusta tuntuu että tulen tekemään tulevaisuudessa hommia, jotka tekevät minut todella onnellisiksi. Treenin ja opiskelujen lisäksi vuoteen on mahtunut lukemattomia opiskelijabileitä, noita hulluja iltoja, joita voi muistella sitten vanhana. Pitäähän sitä tasapaino elämässä säilyttää.
En ole tehnyt varsinaisia uuden vuoden lupauksia, sillä liika asioiden suunnittelu tuo minussa esiin vain stressailijan. Sen sijaan olen tehnyt tavoitteita. Suurimpana tavoitteena olisi saada oman alan työpaikka kesäksi. Toinen tavoite on se klassinen terveellinen elämä, eli toisin sanoen aion jatkaa treenaamista ja syödä hyvin. Haluan olla hyvässä kunnossa ja voida hyvin, mutta mitään absoluuttisia treenimääriä en aio tavotteeksi asettaa, enkä satunnaista herkuttelua tai juhlimista itseltäni kieltää. Nyt ainakin motivaatio on todella korkealla ja olen vetänyt harkittua asukokonaisuutta useammin treenikamat niskaan, joten eiköhän treenijuttuja tule näkymään myös täällä. Syksyllä aloittamamme safkamaanantain on ehdottomasti myös jatkuttava tästä ikuisuuteen, sillä se on tuonut todellista piristystä opintojen ja töiden täyttämiin viikkoihin. 

Odotan innolla tätä vuotta ja sen mukanaan tuomia haasteita. Myös siis blogini suhteen minulla on kasoittain ideoita ja itsekin jään innolla odottamaan, millaisiin uomiin ne tulevat lähitulevaisuudessa asettumaan. Ihanaa vuotta teille kaikille!

6 kommenttia :

  1. Sun viime vuosi kuulostaa kyllä olleen aivan huikea! :) Ihanaa uutta vuotta sinnekin päin - jään oottelemaan innolla, millaisia blogi-ideoita onkaan tiedossa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on kyllä ollut <3 paras! Kiva kuulla että seurailet, itsekin tosin odotan innolla mitä oikein tuleman pitää :-D

      Poista
  2. Luen kyllä aina innolla sun uudet postaukset, kiva ettet ole ainakaan lopettamassa! :)

    VastaaPoista
  3. Taitaa olla sama niko jota mun sisko tapaili ;)

    VastaaPoista