lauantai 3. elokuuta 2013

NEW BEGINNING


Syksy on ainakin minulle uusien mahdollisuuksien aikaa. Uusi lukuvuosi alkaa opinnoissa, kesäiset haahuilut vaihtuvat ainakin osittain kunnolliseen elämään ja shortsit ihaniin unelmanpehmeisiin neuleisiin. Mikäpä siis olisikaan parempi ajankohta uuden blogin avaamiselle, kuin elokuun alku. Mahdollisuus aloittaa ikäänkuin puhtaalta pöydältä ja tehdä bloginkin suhteen täysin sitä omaa juttuaan. Sellaista, jonka takana seisoo ihan täysillä. Näinpä päätinkin ryhtyä kirjoittamaan ihan omalla nimelläni. Se Khaijas kun sai vaan aina aikaan kummastuneita katseita eikä oikein kuvastanut mitään.

Tähän elokuuhun palatakseni, en ihan tosissaan usko vielä syksyyn. Tässä parinkymmenen asteen lämpöisessä auringonpaisteessa terassilla kirjoitellessani sitä on kovin vaikea edes vielä ajatella.  Pystyn lähinnä ajattelemaan kädessäni sulavaa jäätelöä ja sitä, kuinka ihanaa vapaaviikonloppuna voi vaan olla. Näinpä nämä liian kauan sitten Eevan kanssa yhdessä kuvatut helleasukuvat sopivatkin meininkeihin aika täydellisesti.
Photos: Eeva Murtolahti

Kävimme kuvailemassa remontin otteessa olevan kerrostalon pihalla, jossa innokkaat ohikulkijatkin halusivat päästä mukaan poseeraamaan. Eevan kanssa oli valtavan kiva kuvailla. Tämä lahjakas nuori nainen vain pursusi ideoita. Näinpä olemmekin kuvailleet muutakin settiä yhdessä ja en malta odottaa, että pääsen jakamaan sitä tännekin. Painostavat hellelukemat pakottivat pukemaan päällensä tuon ohuen ja löysän paitapuseron. Mikään sen raskaampi olisi koitunut tukahduskuolemaksi. Kyseinen on alelöytö parin vuoden takaa. Kiikutin sen sovituskoppiin kokolapun ihan liian suuresta kokonumerosta huolimatta ja ostinkin tuon kivasti laskeutuvan paidan ihan parilla eurolla. Ennakkoluulottomuus siis kannatti. 

Ehkäpä minun tulisi kertoa tässä jotain myös itsestäni. Asun Jyväskylän keskustassa yhdessä  yhden huikean tytön kanssa (Maiskista olen saattanut muutaman kerran mainitakin vanhassa blogissani),  opiskelen yliopistossa tietojärjestelmätiedettä, olen löytänyt rinnalleni miehen, johon vain rakastun jatkusvasti enemmän ja enemmän. Rakastan elää täysillä, olen aina menossa, tykkään juhlia ja pitää hauskaa, olen myös kiinnostunut terveydestä ja treenaamisesta saan enegriaa. Inspiroidun vahvoista ja persoonallisista ihmisistä. Haluan ilmaista itseäni pukeutumisen avulla ja asukuvieni avulla tuoda inspiraatiota. Tulevaisuudessani siintää maisterin papereiden ja mielenkiintoisen uran lisäksi pyrkimys vain olla onnellinen. Eniten haluan että ihmisillä ympärilläni on hyvä olla. Tämä blogi siis tulee pitkälti olemaan asuja, paloja elämästäni, juttuja itseäni kiinnostavista asioista ja inspiroitumisistani.

Mutta tässä tämä nyt olisi. Ikäänkuin uusi tarina ihan alussaan. Muuta en tähän oikein edes osaa kirjoittaa. Tuntuupa jännältä ja samalta melkoisen kivalta. Niin ja ikävä kyllä nuo seurantajutut menivät tämän myötä nyt hieman uusiksi, joten olisin mielettömän onnellinen, jos klikkailisitte tämän blogin seurantalistoille Khaijasin tilalle! 


FOLLOW ME ON BLOGLOVIN                         SEURAA MINUA BLOGILISTALLA



14 kommenttia :

  1. Jee! Ihanaa että oot palannut! :) Upeelta näyttää tämä uusi blogi ja ulkoasu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen kovin innoissani tästä! Pikkasen onkin ollut ikävä blogijuttuja! Ja halusin tehdä tästä tällaisen simppelin ulkoasun, kun se vanhan blogin versio on häirinnyt niin kovin ja pitkään! Niko kun vielä teki mulle tuon bannerin, niin olen itsekin kovin tyytyväinen tähän (-:

      Poista
  2. Kaunis Kia ja mahtavannäköinen uusi blogi! Klikkailin itseni välittömästi lukijaksi :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Annika! Ja voi ihanaa, että seurasit mukana <3

      Poista
  3. Ihana uusi blogi! :) Upeita nämä kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Whii kiitos! Ja kaikki kiitokset kuvista kuuluvat kyllä kuvaajalle! Itsekin pidän kovin (-:

      Poista
  4. Jeeees hyvä Kia u are back! <3
    Go Girl, olinkin jo vähän kaivaillut sun blogia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana kuulla <3 Olen nykyään ihan kummastuksissani seuraillut kuinka sun blogisi ja kuvat voivatkaan entisestään vaan kehittyä upeammiksi! Ja haha, en sitä osotehommaa saanut skulaamaan niin tällä mennään nyt sitten (-:

      Poista
  5. JEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE<3<3<3<3 Törkeen siisti tuli!

    VastaaPoista
  6. Onnea uudelle blogialulle ihana Kiaseni ♥

    VastaaPoista