keskiviikko 14. elokuuta 2013

BIG CITY, BRIGHT LIGHTS


Tämä oli asuni eräänä perjantai-iltana. Kyseisenä viikonloppuna rallit olivat vallanneet Jyväskylän ja jokainen paikallinen kadonnut kaupungista karkuun niin pitkälle kuin mahdollista. Minä en ollut kuitenkaan vielä päässyt kokemaan tuon maagisen viikonlopun taikaa ja halusimmekin yhdessä Annin kanssa katsomaan, mistä tässä kaikessa hulinassa on oikein kysymys. Suostuttelimme, lahjoimme ja maanittelimme miehekkeemme mukaan ja suuntasimme kohti kaupunkia. Rallitunnelma oli todentotta käsinkosketeltavaa: kaduilla vaelsi humalainen rallikansa, jokaisen baarin ja kuppilan pääsymaksut olivat ihan jostain toisesta maailmasta, niistä jonoista puhumattakaan. Löysimmekin varmaan Jyväskylän ainoan baarin, jonne ei ollut edes jonoa. Aika uskomatonta oikeastaan. Ale Pubin ovella portsarikin varoitti tulevasta, mutta uskaliaasti astuimme sisään. Karaoke raikasi ja tanssikutsuja sateli vanhemmilta herramiehiltä. Me tyhjensimme lasimme ennätysnopeasti ja päätimme sitten lähteä jatkamaan iltaa ihan omien kotiemme suojaan. 


 No, mutta nyt on rallihuuma koettu ja ensi vuonna voi hyvillä mielin ottaa vaikka äkkilähdön etelään tai suunnata mökin rauhaan. Pitäähän kaikelle kuitenkin antaa mahdollisuus.

12 kommenttia :

  1. olis kiva jos pitäsit tuon suus kiinni, se on karseen näkönen kun aina auki.:P siskollasi on sama ongelma.. muuten olette niin pysäyttävän kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen toisinaan ruvennut olemaan myös suu kiinni, mutta se ei tule niin luonnostaan. Itse pidän siitä noin ja ennen kaikkea kun asukuvat tulee minulla useammin otettua ennen siirtymistä johonkin, niin helposti tulee kuvasarja täyteen sitä kaikkein luontaisinta ilmettä jos edes vähänkään leikkii kiirettä. Mutta kiitos palautteestasi! (-:

      Poista
    2. Ajattelin ihan samaa... joka kuvassa sama ilme ja suu auki :p

      Poista
    3. Vastasin jo ylempänä ja en oikein muutenkaan osaa ilmeitäni kommentoida :-D

      Poista
    4. Hoh hoijaa anonyymit... Kia olet ihana niin suu auki kuin kiinnikin, ja niin on muuten siskosikin :D !

      PS. Mun koneella ainakin pystyy valitsemaan ne sivustot, joilla haluaa käydä :O ?!?

      Poista
    5. Kia on ihan helvetin tyrmäävä, jos julkasette ite kuvia ANONYYMIT voitte olla onnellisia jos ootte edes murto osaa tosta (edes suu kiinni :D) <3

      Poista
    6. <33 voi Mirde!

      Meiinasin tossa jo aiemmin avautua että mulle saa antaa toki palautetta (rakentava toimii tietenkin parhaiten ), mutta mun siskon ja ylipäätään muiden negatiivissävytteisen kommentoinnin vois jatkossa jättää poies tän blogin kommenttilootasta (-: kaikki varmasti ymmärtävätkin etten siis kyseisiä kommentteja jatkossa julkaise (-:

      Poista
  2. Upea oot aina vain! ihailen tuota jakkua/bleiseriä, mikä onkaan :-) niiin hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo ihana olet (--: tykkään kyllä niin kovin itsekin tosta ja nyt syksymmällä tulee varmaan enemmän taas käyttöäkin sille (--:

      Poista