perjantai 23. elokuuta 2013

ALL THE GOLD AND THE GUNS AND THE GIRLS

Eilen hyppäsin pitkästä aikaa junaan, suuntana pk-seutu ja kotikoti. Täällä ehdin tavata perhettä ja illalla suuntaan siskoni kanssa erääseen tapahtumaan Helsinkiin. Siitä tulen vielä kirjoittamaan juttua tännekin! Huomenna puolestaan Jyväskylässä on jo pitkään odottamani iltama ihanien blogityttöjen kanssa, joten minä ja valtavat laukkuni palaamme jo silloin takaisin yläkaupungin palatsiini. 


Keskiviikkona oli varsin mielenkiintoinen ilta Jyväskylätyttöjen kanssa. Harjupiknikin ja etkojen jälkeen suuntasimme kulkumme Jyväskylän yöhön. Sannin kanssa emme sitten tyytyneet yhteen baariin, vaan päätimme seikkailla läpi koko tarjonnan laidasta laitaan. Useammin tykkään käydä vähän rennommissa paikoissa. Sellaisissa, joissa voi isolla porukalla linnoittautua nurkkapöytään viettämään aikaa ja laukut voi rauhassa jättää pöytään suunnatessa tanssilattialle. Eilen poikkeuksellisesti ne diskohelvetit vetivät kovin puoleensa, joten tuli muutama sellainenkin mahdutettua iltaan.

Jotenkin se meininki noissa yökerhoissa aina vähän naurattaa. Eilenkin kun pääsimme sinne basson jyskeen ja värivalojen keskelle, taisimme vaihtaa muutaman "mitä ihmettä teemme täällä" -katseen ihan vain sen musiikin ja ympäristön vuoksi. Siinä kohtaa kun joku tuntematon herrasmies halusi tarjota meille skumppaa tanssilattialla, nauratti vielä vähän lisää. Kaikista yökerhokliseistä huolimatta meillä oli kuitenkin ihan mielettömän hauskaa.  Sanniin tutustuminen on ollut mun kesäni yksi ehdottomista kohokohdista. Eipä siis ihmekään, että jälleen päädyimme kesäheilani kanssa mitä ihmeellisimpiin seikkailuihin.


Photos: Eeva Murtolahti

Eilinenkin oli mahdottoman mukava päivä. Kävin Annin kanssa mun vieressä sijaitsevassa uudessa lemppari hengailukahvilassani TEA&COFFEE loungessa(tarvitseeko ihminen elämäänsä muuta kuin tunnelmallisen yläkaupungin?), josta suuntasimme vielä kiertelemään kaupungille. Pitihän tuota tyttöä nähdä vielä ennen hänen reissuaan. Eilisen illan tiivistävän Mitä ihmttä täällä tapahtuu -puhelun saattelemana oli hyvä suunnata hengailemaan kullan kainaloon, turvaan pahalta darramaailmalta, kokkailemaan ja katsomaan Kimmoa. Junamatkakin oli oikeastaan aika kiva. Jotenkin se matkustaminen on melkoisen rentouttavaa touhua, kun maisemien vilistessä ikkunan takana pitää vaan keskittyä olemaan.

Näissä kuvissa nuo hullut ja samalla niin upeat kenkäni pääsivät ensimmäistä kertaa osaksi asua. Nuo kenkärakkauteni olisi tarkoitus pukea myös illan menoihin. En malta odottaa! Ihanaa viikonloppua myös teille!

19 kommenttia :

  1. Vau mitä kuvia, varsinkin toi eka!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jepp! Oon ihan fiilareissa näistä! Eeva on niin lahjakas ja toi eka on kyllä niin siisti :-D

      Poista
  2. Niin hienoja kuvia, taas kerran. Erityisesti iski silmään tuo ruutupusero, sellainen kun on ilmestynyt omalle ostoslistalleni, tässä syksyn pukeutumista odotellessa :) Hyvältä näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon olen vienyt poikaystäväni vaatekaapista :-D Se on kyllä maailman ihanin ruutupaita ja ollut mukana menossa niin töissä kun yöelämässäkin noin lanteille sidottuna! Kiitokset (--:

      Poista
  3. oi sulla on ihan mieletön tyyli!! ja ihanan isoja ja selkeitä kuvia!
    sait kyllä täältä uuden lukijan!

    VastaaPoista
  4. upeita kuvia! :) kirjoitat myös tosi hyvin, eläväisesti ja silleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun on mielettömän kiva kuulla! (--: Kirjoittamisesta itse pidän kovin, joten mahtavaa saada hyvää palautetta !

      Poista
  5. Upeita kuvia :> Susta vois kyllä tulla malli!

    VastaaPoista
  6. Vau mitkä kengät! ja upeita kuvia, osaat todella olla kameran edessä!

    http://annasophiadiy.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeva on mieletön kuvaaja ja hänen kameran edessä on todella helppo olla! Kiitos miljoonasti <3

      Poista
  7. Oot kyllä upea nainen! Joskus kesällä hei kuvailemaan? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! joo hei sun kuvattavaksi ihan anytime! Pitää sopii kuvaustreffit!

      Poista
    2. Voi kiitos! joo hei sun kuvattavaksi ihan anytime! Pitää sopii kuvaustreffit!

      Poista