BLOGI MUUTTAA

Kuten eilisessä postauksessa vähän jo vihjailinkin, minulla on iloisia ja samalla kovin jännittäviä uutisia blogiini liittyen. Blogini kautta olen päässyt kokemaan monenlaista, saanut tutustua uusiin ihmisiin ja päässyt tilanteisiin, joista en  ilman blogia olisi osannut edes haaveilla. Nyt on kuitenkin edessä jotain ihan ennenkokemattonta blogihistoriassani.  Blogini siis muuttaa ensi viikolla avautuvan Anna&Ellit -sivuston alle. Muuton ajankohtakin lähestyy jo kovaa vauhtia ja muuttopäivä on ensi viikon tiistaina 16.9. Siitä lähtien juttujani voi lueskella osoitteessa ellit.fi/kiakarin.

Olen uskomattoman ylpeä, että pääsen mukaan Anna&Ellit -bloggaajatiimiin. Myös jatkossa itse määrittelen blogini sisällön, joten blogi tulee säilymään ennallaan. Tai siis tottahan toki jatkuvasti pyritään niin laadullisesti kuin sisällöllisestikin parempaan! Minulla on äärimmäisen hyvä fiilis tästä muutosta ja Anna&Ellit porukasta. Odotukseni ovat korkealla ja voin lähteä kaikesta jännityksestäni huolimatta luottavaisin mielin mukaan. Ihan mieletöntä!

Nämä uutiset ja tuleva blogimuutto ovat inspiroineet minua ihan valtavasti.  Jotenkin tuntuu, että nyt se matka vasta oikeasti alkaakin. Jatkossa aion rohkeasti tehdä sitä omaa juttuani, miettimättä liikaa. Olla rohekeampi ja uskaltaa, ihan niin kuin viimeisimmässä postauksessani pohdin. Tämä on nyt ensiaskel tuolle matkalle. Olen kieltämättä aika onnellinen tästä kaikesta.

Haluan kiittää teitä kaikkia, jotka olette pysyneet matkassa mukana tai liittyneet mukaan sen varrelta. Kommenttinne, palaute ja keskustelu merkitsevät minulle ihan hirvittävän paljon. On ollut myös ihan mielettömän hienoa saada tutustua muihin bloggaajiin ja löytää sieltä blogien takaa upeita tyyppejä. Kiitokset myös ystävilleni ja perheelleni kaikesta avusta ja tuesta, jota olen harrastukselleni saanut (ja ihan siitä, että olette olemassa). Lämpimät kiitokset yhteistyöstä myös Indiedaysin Inspiration blogiyhteisölle ja tiimille Indiedaysin takana. Erityiset kiitokset kuuluvat Nikolle, joka on suurimmalta osalta blogini laadukkaiden asukuvien takana. 

Toivotan teidät lämpimästi mukaan blogini uuteen lukuun. Toivonkin kovasti, että seuraatte mukanani. Kaikki yritetään toki tehdä mahdollisimman helpoksi:  Kia Karin -facebook, Bloglovin ja Blogilista tullaan päivittämään ohjautumaan uudelle sivustolle.  Ette uskokaan, kuinka hyvältä tuntuu vihdoin kertoa teillekin! Nyt kaikki tuntuu jotenkin oikeasti viralliselta.

ONNELLISUUDESTA JA VÄHÄN MUUSTA

Viikonloppuna olimme käymässä perheeni luona Järvenpäässä. Siskoni on tullut takaisin Suomeen Dublinista (kurkkaa Mimin blogi), joten oli niin ihana nähdä häntäkin pitkästä aikaa. Siskoni on todella inspiroiva ihminen, tiedättekö sellainen, joka saa sinut uskomaan enemmän itseesi ja tavoittelemaan unelmiasi. Hänen kanssaan pystyn keskustelemaan niin monista asioista, joista muiden kanssa ei tule puhuttua.

Keskustelimmekin yhdessä esimerkiksi bloggaamisen haasteista ja siitä, oman jutun löytymisestä. Olen tullut siihen tulokseen, että onnellisuus tappaa luovuuden. Siinä kohtaa kun omassa elämässä on kaikki kohdallaan, eivät ne ympärillä tapahtuvat asiat jaksa juuri kuohuttaa niin kovin.  Asioiden päivittely tuntuu aika turhalta tavalta käyttää aikaa. Se palava roihu tarttua kaikkiin ympärillä velloviin epäkohtiin hiipuu ja sitä on onnellisena siellä omassa kuplassaan. Siksi kai täällä blogissakin on ollut nyt enemmän vähän pinnallisempia juttuja meikeistä ja kampauksista.

Blogin suhteen mulla on ollut jo jonkin aikaa jänniä ja iloisia uutisia tiedossa ja inspiraatio tätä hommaa kohtaan on senkun noussut ihan uusiin ulottuvuuksiin. Pääsen kertomaan uutiset teillekin aivan tuota pikaa ja en voisi olla enempää innoissani. Aion jatkossa rohkeasti tarttua niihin aiheisiin, jotka minua aidosti kiinnostaa, jotta tässä hommassa säilyy intohimo ja se myös näkyy. 

En tiedä miksi minua jotenkin on aiemmin pelottanut tarttua aihealueisiin, jotka liittyvät esimerkiksi terveyteen, kauneuteen ja niihin syvällisempiinkin pohdintoihin. Olen jotenkin aina ajatellut, että aina löytyy joku, joka tietää näistä aiheista minua enemmän. Kummallista ajattelua sinänsä, sillä eipä se estänyt minua lähtemästä eilen iltalenkillekään, vaikka en ole mikään maailmanluokan maratoonari. Olen siis pyhästi päättänyt heittää mokomat ajatukset romukoppaan ja alkaa uskoa itseeni. Ihan kaikessa (tässä on tapahtunut kehitystä viime vuosien aikan todella reilusti). Tunnustan olevani vähän perfektionisti ja toisinaan on ollut vaikea tarttua asioihin, joita en hallitse täydellisesti. Olen siis monessakin tilanteessa jättänyt asioita sitten kokonaan tekemättä, postauksia postaamatta ja elämää elämättä. Ihan vain epäonnistumisen pelossa. Tuskin sekään on se kaikkein hedelmällisin vaihtoehto.

Olen tullut myös siihen tulokseen, että onnellisuus myös ehdottomasti lihottaa. Kun parisuhteessa ollaan siinä pisteessä, että kumpikin ilahduttaa toista kilpaa herkkuruuilla ja leipomuksilla, ollaan heikoilla jäillä. Kun kainalossa vietetyt leffaillat herkutteluineen muodostuvat enemmän säännöksi kuin poikkeukseksi ja siellä onnellisuuskuplassa ei pieni turpoaminen juuri hetkauta, on tilanne aikalailla menetetty.

Itse havahduin tilanteeseen syödessäni töissä kermakakkua aamupalaksi, sen ainaisen väsymyksen poistamiseen käytetyn kahvimukivuoreni keskellä ja päätin laittaa ruokavalioni remonttiin. Olen ollut nyt reilun viikon syömättä maitotuotteita ja viljoja. On ollut jälleen aika valaisevaa huomata, että se turvonnut olo ja vatsakivut eivät ole mikään normaali olotila. Myös vireystila on ollut aivan jostain toisesta maailmasta. Se väsynyt pöhnäinen olo on ollut tiessään, vaikka kahvikuppikin on tullut usein korvattua vesilasilla tai vihreällä teellä. Olen ollut kiinnostunut ravitsemuksesta suunnilleen teinivuosista lähtien ja on ollut taas hauskaa päästä etsimään ideoita tähän ruokavalioon.

jumper - Unique / TopShop - boots - DinSko - pants - DrDenim - purse - Second hand

Pääsin viikonloppuna myös shoppailemaan siskoni vaatevarastoille ja tuo näissäkin kuvissa esiintyvä harmaa collegepaita sai rakastavan uuden kodin luotani. Tästä tulee aivan varmasti yksi syksyn suosikeista.Sen lämpöinen ja pehmeä materiaali, kun on ihan täydellinen valinta viileisiin syysaamuihin ja aikaisille luennoille. Olen kumma kyllä ruvennut odottamaan jo kovasti, että pääsen taas opintojeni pariin. 

Aion ottaa tulevasta syksystä ehdottomasti kaiken irti ja uskaltaa. Haluan nähdä mitä kaikkea sillä onkaan tarjottavanaan. Uskalletaan yhdessä.

LUPA OLLA ONNELLINEN

Selaillesani tavalliseen tapaani sosiaalista mediaa puhelimellani, eteeni ilmestyi eräs mietelause. Lähtökohtaisesti pidän mietelauseita vähän hölmöinä. Nykyään kun ne vielä turhan usein toitottavat pyykkilautavatsan merkitystä täydellisen ihmisyyden saavuttamisessa, on ehkä vaikea välttyä naiivilta vaikutelmalta. Toisinaan ehkä lähetän Nikolle jonkun ällösöpön rakkausjutun ja sitten onkin sen vuoro pitää mua vähän hölmönä. Toivottavasti ihan söpöllä tavalla. 

Tuo kyseinen lause kuitenkin vain kaikessa yksinkertaisuudessaan kertoi, että olet jo perillä. Se sai minut mietteliääksi.

Olen jo pitkään kyseenalaistanut monia asioita, joita olen pienestä asti pitänyt itsestäänselvyytenä. Ajatusta, jonka mukaan pitäisi jatkuvasti pyrkiä raivoisasti eteenpäin. Kehittää itseään aina vain paremmaksi. Ajatusta, jonka mukaan onnellisuus pitää ansaita. Ajatus jonka mukaan voi olla onnellinen sitten kun elää täydellisen terveellisesti, on kymmenen kiloa laihempi, valmistunut, parisuhteessa, naimisissa, perustanut perheen hyvässä työssä ja omistaa suuren talon ja farmariauton. Sitten kun, sitten kun, tiedättehän?

Mitä jos voisikin ajatella olevansa valmis? Hyvä juuri tällaisena. Keskittyä niihin asioihin, jotka ovat tässä ja nyt sen ainaisen päämärän tavoittelun sijasta. Tunnustellessani tuota ajatusta, se sai oloni rauhalliseksi. Kuinka paljon helpompaa onkaan olla onnellinen, jos keskittyy fiilistelemään sitä hetkeä, joka on tässä ja nyt. Sen sijaan, että miettisi jo kuumeisesti kesän jälkeen koittavaa opintojen täyteistä syksyä ja ajattelisi opinnot vain väylänä siihen oikeaan elämään, keskittyisikin nauttimaan tästä matkasta.  Avaisi silmänsä kaikelle hyvälle, niin ettei niiden epäkohtien huomioimiselle jäisi niin paljon energiaa.

Vaikka tällaisia asioita pyörittelisi mielessä paljonkin, kiireen viedessä mukanaan sitä toisinaan huomaa löytävänsä itsensä ihan väärältä polulta. Sellaisesta paikasta, jossa ei mukamas ole aikaa itselleen ja niille asioille, jotka tekevät onnelliseksi.  Se on toisaalta kovin inhimillistä ympäristössä, jossa kaikki on yhtä suorittamista ja itseään määritetään saavutustensa perusteella. Ympäristössä, jossa ulkonäkökin on yksi projekti. Jos kaikki hyväksyisisvät itsensä, olisi tämä ympäristökin ehkä armollisempi paikka olla.

Eilen päätin, että jatkossa aion taas muistaa. Muistaa arvostaa itseäni, vaikka kaikki ei menisi ihan suunnitelmien mukaan. Muistaa unohtaa ne kaikki turhat suunnitelmat, joiden toteuttaminen aiheuttaa turhaa ahdistusta. Antaa täyden panoksen niille asioille, jotka tuntuvat hyvältä. Aion muistaa antaa itselleni luvan olla onnellinen. Ilman ehtoja.

 Sen sijaan, että olisin tehnyt jotain järkevää ja tärkeää, käperryin sohvalle. Ihan vain nauttimaan treenin jälkeisestä fiiliksestä. Annoin vastapestyjen hiusteni tuoksun leijailla nenääni ja uppouduin tuntemaan väsyneet lihakseni. Se teki minut valtavan onnelliseksi ja levolliseksi. Siis vain se, että istuin paikallani käytännössä tekemättä mitään. Koska tässähän se elämä on. Jokaisessa hetkessä. Rakastetaan itseämme näin.

BLOGLOVIN  BLOGILISTA

FACEBOOK  INSTAGRAM

EIKS TÄÄ OO MITÄÄN

Täällä maailmanlopun maanantaiväsymyksessäni värjötellessäni, ryhdyin pohtimaan elämää. Kaikkea sitä, mitä olenkaan kokenut ja miten se minua onkaan kasvattanut. Olen pitkään yrittänyt asettaa itseni johonkin muottiin. Elää kutakuinkin niin, että olisin jonkin kuvitteellisen kaavan mukaan onnistunut ihmisenä. Aika pitkälti tässä elämässämme tekemät jutut ovat kuitenkin ihan itse valittavissamme ja jokaisella on valittavanaan varsinainen vaihtoehtojen kirjo. Tärkeintä on elää itselleen.

Olenkin yrittänyt vuosien kuluessa päästää irti siitä sisäisestä suorittajastani. Tai ehkä tämä kaikki on tapahtunut vähän myös puolivahingossa. En nyt kuvailisi vieläkään itseäni maailman huolettomimmaksi tai äärettömän boheemiksi tyypiksi, mutta pitkä matka ollaan tultu siitä Kiasta, joka halusi 18 vuotiaana muuttaa omaan kotiin ja tehdä lukion ohessa töitä elättääkseen itsensä, kirjoittaa pelkkiä laudatureita ja kuntoilla pakkomielteisesti, ettei vaaka näyttäisi juuri yli viittäkymmentä. 

Elämänkokemuksen, itsensä hyväksymisen, terveempien arvojen ja rennomman suhtautumisen myötä olen saanut myös loputtomasti itsevarmuutta. Olen ymmärtänyt, ettei aina tarvitse, eikä todellakaan voi olla täydellinen. Ainakin minulle on ollut ihan mieletön nöyrtymisen paikka antaa itselleen lupa epäonnistua. Vaihtaa kesken kaiken opiskelualaa, vaikka on suunnitellut koko tulevaisuuden teinistä asti tietyn polun mukaan ja kuvitella sen olevan se ainoa ja oikea intohimo itselleen. Jonka kautta on tietyllä tavalla määrittänyt itseään. Luopua myös ihmissuhderintamalla jostain tutusta ja turvallisesta, koska sisimmässään tietää haluavansa jotain muuta.  

Vaikka tietenkään mikään ei ole mennyt niinkuin elokuvissa ja vaikeitakin aikoja ja haparointia on välillä ollut, nyt huomaan kuinka kaukaa viisas olenkaan ollut.  Olen löytänyt alan, jolla osaan kuvitella työskenteleväni sitten isona. Saan asua miehen kanssa, jonka voin sanoa olevani elämänkumppanini. Miehen, jonka kanssa jaamme pitkälti arvomaailman, tasottoman huonot jutut, elämäntyylina ja pitkälti musiikkimaun. Miehen, joka tekee kaikkensa saadakseen minut nauramaan ja jonka kanssa teemme parhaamme ymmärtääksemme toista niissä jutuissa, joissa olemme erilaisia. 

Kuinka paljon helpompaa onkaan olla onnellinen näin. Hyväksymällä itsensä, olemalla itselleen armollinen, sitä tulee kerättyä ympärilleensäkin upean vilpittömiä ja välittömiä ihmisiä. Sellaisia, joita katsoo ylpeänä ja onnellisena. Miettien, että luoja, tämä on sitä minun elämääni. On niin paljon helpompaa olla onnellinen, kun lopettaa pakonomaisen pyrkimisen sitä kohti. Antaa elämän kulkea ja näyttää mitä sillä on tarjottavanaan. Luottaa. Ja on muuten aika mukavaa huomata, että kuin huomaamatta elämä on heittänyt minut kohti sitä, mitä olen aina tavoitellut. 

BLOGLOVIN  BLOGILISTA

FACEBOOK INSTAGRAM