LUPA OLLA ONNELLINEN

Selaillesani tavalliseen tapaani sosiaalista mediaa puhelimellani, eteeni ilmestyi eräs mietelause. Lähtökohtaisesti pidän mietelauseita vähän hölmöinä. Nykyään kun ne vielä turhan usein toitottavat pyykkilautavatsan merkitystä täydellisen ihmisyyden saavuttamisessa, on ehkä vaikea välttyä naiivilta vaikutelmalta. Toisinaan ehkä lähetän Nikolle jonkun ällösöpön rakkausjutun ja sitten onkin sen vuoro pitää mua vähän hölmönä. Toivottavasti ihan söpöllä tavalla. 

Tuo kyseinen lause kuitenkin vain kaikessa yksinkertaisuudessaan kertoi, että olet jo perillä. Se sai minut mietteliääksi.

Olen jo pitkään kyseenalaistanut monia asioita, joita olen pienestä asti pitänyt itsestäänselvyytenä. Ajatusta, jonka mukaan pitäisi jatkuvasti pyrkiä raivoisasti eteenpäin. Kehittää itseään aina vain paremmaksi. Ajatusta, jonka mukaan onnellisuus pitää ansaita. Ajatus jonka mukaan voi olla onnellinen sitten kun elää täydellisen terveellisesti, on kymmenen kiloa laihempi, valmistunut, parisuhteessa, naimisissa, perustanut perheen hyvässä työssä ja omistaa suuren talon ja farmariauton. Sitten kun, sitten kun, tiedättehän?

Mitä jos voisikin ajatella olevansa valmis? Hyvä juuri tällaisena. Keskittyä niihin asioihin, jotka ovat tässä ja nyt sen ainaisen päämärän tavoittelun sijasta. Tunnustellessani tuota ajatusta, se sai oloni rauhalliseksi. Kuinka paljon helpompaa onkaan olla onnellinen, jos keskittyy fiilistelemään sitä hetkeä, joka on tässä ja nyt. Sen sijaan, että miettisi jo kuumeisesti kesän jälkeen koittavaa opintojen täyteistä syksyä ja ajattelisi opinnot vain väylänä siihen oikeaan elämään, keskittyisikin nauttimaan tästä matkasta.  Avaisi silmänsä kaikelle hyvälle, niin ettei niiden epäkohtien huomioimiselle jäisi niin paljon energiaa.

Vaikka tällaisia asioita pyörittelisi mielessä paljonkin, kiireen viedessä mukanaan sitä toisinaan huomaa löytävänsä itsensä ihan väärältä polulta. Sellaisesta paikasta, jossa ei mukamas ole aikaa itselleen ja niille asioille, jotka tekevät onnelliseksi.  Se on toisaalta kovin inhimillistä ympäristössä, jossa kaikki on yhtä suorittamista ja itseään määritetään saavutustensa perusteella. Ympäristössä, jossa ulkonäkökin on yksi projekti. Jos kaikki hyväksyisisvät itsensä, olisi tämä ympäristökin ehkä armollisempi paikka olla.

Eilen päätin, että jatkossa aion taas muistaa. Muistaa arvostaa itseäni, vaikka kaikki ei menisi ihan suunnitelmien mukaan. Muistaa unohtaa ne kaikki turhat suunnitelmat, joiden toteuttaminen aiheuttaa turhaa ahdistusta. Antaa täyden panoksen niille asioille, jotka tuntuvat hyvältä. Aion muistaa antaa itselleni luvan olla onnellinen. Ilman ehtoja.

 Sen sijaan, että olisin tehnyt jotain järkevää ja tärkeää, käperryin sohvalle. Ihan vain nauttimaan treenin jälkeisestä fiiliksestä. Annoin vastapestyjen hiusteni tuoksun leijailla nenääni ja uppouduin tuntemaan väsyneet lihakseni. Se teki minut valtavan onnelliseksi ja levolliseksi. Siis vain se, että istuin paikallani käytännössä tekemättä mitään. Koska tässähän se elämä on. Jokaisessa hetkessä. Rakastetaan itseämme näin.

BLOGLOVIN  BLOGILISTA

FACEBOOK  INSTAGRAM