keskiviikko 13. marraskuuta 2013

MY DAILY MAKEUP ROUTINE & RIMMEL STAY MATTE LIQUID MOUSSE


Hirvein harvoin lähden kirjoittelemaan mistään tuotteista blogiini. Nyt päätin kuitenkin kertoa teille uudesta luottotuotteestani Rimmelin Stay Matte Liquid Mousse -meikkivoiteesta. Tämä mattameikkivoide pääsi yllättämään minut täydellisen positiivisesti ihanan vaahtomaisella koostumuksellaan, loistavalla pysyvyydellään ja jättämällä iholle kauniin pinnan. 

Minulle on lähetetty vaikka mitä kultahippuja sisältäviä ihmevoiteita, joiden luvataan tekevän käyttäjästään maailman kauneimman älykkäimmän ja vähintäänkin mahtavimman. Jos en kuitenkaan ole kokenut niiden olevan hintaansa nähden niin kummoisia, olen jättänyt tuotteet ilman minkäänlaista mainintaa. Opiskelijabudjetilla elellessä tulee mielummin etsittyä kosmetiikka-arsenaaliinsa helmiä niistä edullisimmista tuotteista ja sijoitettua suurempia summia ihan vain ultimaattisesti parhaisiin tuotteisiin maailmankaikkeudessa. Meikkipussini sisältö taitaakin koostua pitkälti Lumenesta, Isadorasta, Rimmelistä ja Viva La Divasta. Näinpä siis blogissanikin keskityn esittelemään niitä tuotteita, joita voisin poimia kaupan hyllyltä ilman mitään yhteistyökuvioitakin.


Kun sain käsiini Rimmelin Stay Matte Liquid Mousse -meikkivoiteen, se vei minut aikamatkalle jonnekin teini-ikään, jossa vasta tutustuin meikkivoiteiden maailmaan ja ensimmäisenä kaikista juuri vaahtomeikkivoiteisiin.  En oikeasti tiedä, miksen niitä ole sen jälkeen käyttänyt. Ainakin tämä silkinpehmeän vaahtomaiseksi kasvoilla muuttuva meikkivoide on meinaan täydellinen minun sekaiholle. Se peittää pienet näpyt ja pitää yleensä päivän mittaan kasvoilleni ilmestyvän kiillon poissa iltaan asti. Tämä mattameikkivoide ei kuitenkaan aiheuta puuterisen ylimeikattua efektiä, eikä yhtään kuivata ihoa. Se on kerrassaan loistohomma, tuon pintakuivuuden ollessa myös yksi mielenkiintoisen ihoni ongelmista. Puuteria joudun sen kanssa käyttämään vasta päivän edetessä pientä freesausta kaipaillessani.

En olekaan ikuisuuksiin toteuttanut meikkipostausta, joten päätin päästää teidät kurkistamaan  tässä samalla arkimeikkini saloihin. Niihin kaikkiin kahteen.



Luonnolliseen arkimeikkiini käytän Rimmelin Stay Matte (091 Light Ivory) -meikkivoiteen lisäksi aurinkopuuteria (Viva La Diva, Waikiki), poskipunaa (Isadora, 02 Cool Pink), kulmakynää (Isadora Eyebrow Pencil, 22 light brown) ja ripsiväriä (Lumene, Truly Bold and Curly Mascara).  Yllä siis kuva näistä kaikista mainitsemistani tuotteistani naamallani. Tarvittaessa käytän irtopuuteria, joista luottotuotteeni aseman on saavuttanut Rimmelin Silky Loose Face Powder. Usein lisään meikkiini myös kissamaiset rajaukset ja korvaan luonnollisen huulikiillon jollain punalla. 

Meikissäni tärkeimmässä roolissa on ehdottomasti meikkipohja varjostuksineen. Juhlameikissä käytän niihinkin enemmän aikaa ja tuotteita, mutta näin arkimeikissä luotan lähinnä aurinkopuuterin ihmeelliseen voimaan. Sitä käytän poskiluulle, nenänvarteen, ohimoille ja hiusrajaan, sekä leuan alle. Itselleni on ollut tärkeää löytää tarpeeksi vaalea aurinkopuuteri, joka sisältää kuitenkin riittävästi pigmenttiä. Viva La Divan aurinkopuuterit ovatkin sävyvaihtoehtoineen osoittautuneet aivan loistaviksi tuotteiksi käyttööni.

Kulmakarvojen tärkeyden olen ymmärtänyt varsin hiljattain siskoni pienen vihjailun myötä. Niiden kasvatteluprosessi on tosin vielä pikkuisen kesken, mutta tilanne on huomattavasti ruusuisempi kun vaikka vasta puoli vuotta sitten. Kulmakarvojeni meikin teen siskoni aka Mi Mi Mendinen aka uskomattoman meikkigurun laatiman kulmakaratutorialin avulla ja se löytyy TÄÄLTÄ!


Täytyy kyllä myöntää, että olen pikkaisen ihastunut tähän meikkivoiteeseen. Vaikka se ehkäisee kiiltoa, ihosta tulee kuitenkin kuulas ja luonnollinen. Rimmelin Stay Matte Liquid Mousse kuuluu ehdottomasti niihin markettikosmetiikan helmiin hyvän hinta-laatusuhteensa vuoksi. Meikkivoidehan nimittäin maksaa 8,5 euroa.

Meikkivoiteen lisäksi myös tämä oman naamansa kuvailu vei aikamatkalle kultaisiin teinivuosiin. Se herätti eläviä mielikuvia niistä tyylikkäämpääkin tyylikkäimmistä otoksista, joita sitten ladattiin Irc-Galleriaan ja ommailtiin kavereille. Ehkä pistän pystyyn myös toisen nostalgiasessarin lähitulevaisuudessa ja kuvailen teille myös vähän arkimeikkiäni monimutkaisemman juhlameikin. 

*Postaus toteutettu yhteistyössä Rimmelin kanssa. Rimmel Stay Matte Liquid Mousse saatu, muut meikit ovat peräisin bloggaajan omasta meikkipussista ja ihan itse ostettuja. 

7 kommenttia :

  1. Toi vaikuttaa aika täydelliseltä! Mä en ole moneen vuoteen käyttänyt meikkivoiteita, lähinnä BB tai CC-voiteita (tai ei mitään), nyt houkuttaisi testata tuota, sillä mullakin on pintakuiva sekaiho, joka kiiltää helposti..

    VastaaPoista
  2. Propsit siitä että kerrot oikeesti tuotteista, joista tykkäät ja joita käytät, etkä väitä kaikkia saamiasi kosmetiikkatuotteita täydellisesti. Harmittavan useessa blogissa hehkutetaan melkein viikottain uutta lempituotetta, joka on saatu ilmaiseksi ja jota en usko bloggareiden oikeasti edes ostavan uudestaan..

    VastaaPoista
  3. Kiitos vinkistä, tämä on ostoslistallani seuraavaksi!

    VastaaPoista
  4. Sun iho kuulostaa täsmälleen samanlaiselta kuin omani; sekaiho, mutta pintakuivuutta varsinkin näin talvella. Mulla on myös ollut ongelmana tuo, että kasvot kiiltää heti parin tunnin päästä meikkaamisesta. Täytyypä ehkä kokeilla tätä meikkivoidetta! Harmi, että tosi harvoin on sellaisia pieniä näytepakkauksia saatavilla. Niiden avulla olisi hyvä kokeilla ja todeta toimiiko voide omalle iholle vai ei.. Vaikka tuo hinta ei tosiaan päätä huimaakkaan, niin en haluaisi enää yhtäkään ylimääräistä, käyttämättömäksi jäävää purnukkaa kokoelmiini :D

    VastaaPoista
  5. Sun iho kuulostaa täsmälleen samanlaiselta kuin omani; sekaiho, mutta pintakuivuutta varsinkin näin talvella. Mulla on myös ollut ongelmana tuo, että kasvot kiiltää heti parin tunnin päästä meikkaamisesta. Täytyypä ehkä kokeilla tätä meikkivoidetta! Harmi, että tosi harvoin on sellaisia pieniä näytepakkauksia saatavilla. Niiden avulla olisi hyvä kokeilla ja todeta toimiiko voide omalle iholle vai ei.. Vaikka tuo hinta ei tosiaan päätä huimaakkaan, niin en haluaisi enää yhtäkään ylimääräistä, käyttämättömäksi jäävää purnukkaa kokoelmiini :D

    VastaaPoista
  6. Tätä on muutkin kehuneet, joten taidan poimia huomenna kauppareissulla kätevästi mukaani. :) Tykkään, että näyttäisi jättävän kivan kuulaan pinnan, vaikka onkin mattameikkivoide.

    VastaaPoista
  7. Sä oot kyllä niin kaunis! Täydellinen tuo sun arkimeikki, sillä jos olis voimakkaampi niin peittäisi sun söpöyden :-)

    Tykästyin sun blogiisi, sellaista aidon oloista tekstiä! :)

    VastaaPoista