perjantai 30. elokuuta 2013

COFFEE TIME WITH GIRLS


Parhaita asioita viime viikossa olivat tyttöjen kanssa vietetyt hetket. Voiko sitä ihminen muuta elämäänsä toivoa, kun lounashetket yliopiston terassilla huikeiden ihmisten kanssa. Ihmisten, joista on ihan pienessä hetkessä muodostunut todella tärkeitä. Ja joiden takia tiedät, että syksystäkin tulee ihan vähän huikeampi kuin noin alunperin olisi voinut kuvitella. 

Onnea on myös vaniljalatte tuplana sympaattisessa pikkukahvilassa naurun saattelemana. Paljaat sääret, kaunis auringonpaiste ja hikiseen ihoon liimautunut nahkahame. Onnea on myös minimalistisen loman kunniaksi porukalla nautittu skumppapullo. Ja se, ettei keksi tänne yhtään mitään järkevää kirjoitettavaa. 

Nyt meinaan ryhtyä nauttimaan viikonlopusta. Siitä, että minun ja Nikon aikataulut osuvat  pitkän viikon jälkeen jälleen yhteen ja pääsen nukkumaan kainaloon. Aion myös treffailla tytysyjä, toivottaa Maiskin kotiin ja käydä katsomassa parit keikat Lutakossa. Ihanaa viikonloppua! 


Photos: Chaneleon

12 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Mä kans, ja ton hymyn ja sääret!!!

      Poista
    2. Joo ja mulle myös vähän poseerausopetusta!

      Poista
    3. Hihi, tulkaahan hakemaan! :-D ainakin tästä pehkosta saa joku ottaa osansa ihan mielellään :-D

      Ihania tyttöjä olette ((-:

      Poista
  2. ihana asu ja rakastan sun hiuksia!!osaatko muuten sanoa mikä on Jyväskylän paras kirppis?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :3

      Seppälässä kannattaa käydä ainakin kirpparille.fi ja se toinen isompi hallimesta (taisi olla nimeltään kirpputorimarket?). Keskustassa Pelastusarmeijan kirppari ja ekocenteri, josta saa tavaraa kilohinnalla. Vaajakoskella on kuulemma kanssa joku kirppis, joka on uskomaton aarreaitta. Sinne pitäisi mennä myös joskus käymään (-:

      Poista
  3. Kääk! Löysin juuri tieni blogiisi ensi kertaa ja what can I say, instant girl crush!

    VastaaPoista
  4. Mitä opiskelet yliopistossa?

    VastaaPoista
  5. Ihana Kia! <3 Mennään taas joskus kahvittelemaan! Tekisin melkein mitä vaan, että nyt ilmestyis nenän eteen maailman herkullisin vaniljalatte, ah.

    VastaaPoista
  6. Näytätpä upealta! Ihanasti sopii tuo huulipuna, tykkään :)

    VastaaPoista